lauantai 16. tammikuuta 2016

#21 Kuulumisia ja kuvia

Taas on vierähtänyt aikaa kun olen tänne jotain kirjoitellut. Mutta jos nyt kuulumisista aloittaa niin hyvin on mennyt. Huomenna Milan kanssa lahteen näytelyihin. Vähän jännittää, koska ei ole esittämisestä kauheesti kokemusta. Onneksi pääsen kasvattajan kanssa sinne niin ei tartte olla yksin ja on myös kokenut ihminen mukana. Siitä päivästä olisi tarkoitus tulla ns. my day, jos vaa saan kuvattua tarpeeksi. Mutta siis sellainen olisi nyt tulossa.





Koulussa ollaan päästy aloittamaan agility. Viime keskiviikkona oli ekat harkat sitten joulun jälkeen. Olin kotona vähän reenannut ja huomasi että siitä oli apua. Mila jopa haki itse esteelle, sekä meni elämänsä ensimmäisen "radan". Elina (aksa ope) sanoi, että olisi mahdollista jo mennä putki ralliin. Sitä olisi kyllä kiva kokeilla. 


Enempää asiaa ei minulla nyt ole, mutta huomenna tulee lahden pentunäyttelystä vähän kaikkea. Siis huomiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti