Heips! Eipäs ole taas hetkeen tullu kirjotellut tänne mitään. Ja kyllä taas on luvassa kuulumis postaus. Tosin tälläkertaa vähän erillaisella tavalla, nimittäin Milan näkökannasta. Saman tapaisia postauksia on todella monessa eläinaiheisessa blogissa, mutta mikäpä sen hauskempaa, kun leikkiä että tuo oma karvaturri osaisi ihan oikeasti suomea! Mutta nyt päästän "Milan" kirjoittamaan.
Hau! Terve vaan kaikille koira kavereille sinne ruudun toiselle puolelle ja ai niin niille palvelijoille myös. Mamma antoi vihdoin tuon koneensa minulle, jotta pääsen tihrustelemaan tänne jotain. Tänään mamma sanoi että lähdetään käymään lenkillä, sitten kun hän saapuu tuolta ihmeellisestä rakennuksesta, jossa tuoksuu aivan taivaallisen hyvälle. Siellä asustelee sellaisia pelottavia isoja mustia mörköjä ja Judi. Olen kuullut, että rakennuksesta tulee sellaista valkoista nestettä... mitäköhän se sellainenkin on! XD Tänään siis käytiin heittämässä lenkki mamman kanssa. Menimme ensiksi ylös mäkeä ja alas ja sitten löysin polun jonne mamma ei ensiksi meinannut mennä. Minä olin rohkea ja menin ekana mamma sitten seursi minua.
Mamman mielestä olisi pitänyt kulkea näköetäisyydellä, mutta pyh se on paljon paljon kivempaa juosta niin kovaa kun pääsee ilman, että joku hidastaa. Mamma huomasi että tämä polku oli riista polku. Siellä oli minun mielestä vain paljon hajuja. Matkana tämä ei ollut pitkä, ihan tavallinen päivä lenkki. Onneksi sain juosta paljon irti ja nyt on jo vähän väsy.
Muutenkin kuuluu hyvää. ollaan mamman kanssa lenkkeilty ja harjoiteltu irti olemista häiriöiden kanssa. Maanantaina oltiin päivällä mamman kanssa lenkillä normaaliin tapaan. Perässämme vähän matkan päässä tuli palvelijan kanssa kaksi aika isoa koiraa. Koirat vetivät ja halusivat tutkia minua. En ollut yhtä kiinnosunut asiaan jatkoimme matkaa. Sitten ne saivat meidät kiinni, jolloin mamma pysähtyi ja antoi tietä. Toisten koirien palvelia ei ymmärtänyt asiaa vaan antoi koirien tulla meidän luokse. Koirat kiersivät mamman ja minut ja toinen koirista otti minua lonkan kohalta kiinni ja siitä se lähti. Koirat käivät kimppuum mamma yritti tehdä kaikkensa, että ne koirat lähtisiät pois. Lopuksi koirat lopettivat, minuun ei onneksi sattunut ja onneksi omistan pitkän karvan, joka suojasi hampaiden osumisen ihoon asi. Olin järkyttynyt ja en uskaltanut liikkua mamma sanoi koirien palvelijalle että "älä enään ikinä annan noitten haistella ketään". Koirat eivät kuulemma olleet edes hänen koiriaan, vaan naapurin. Minulla oli muutenkin jo traumat isoista koirista olin juuri pääsemässä siitä yli, kun tämä tapahtui. Mamma vei minut melkein heti kotiin palattua mamman serkkujen luo jossa on kultainennoutaja. Siellä alussa jännitin, mutta loppua kohden aloin jo olla ihan rauhassa ja jopa nukuin hetken lattialla ihan rauhassa. Toivotaan että koulussa ei isot koirat pelottele minua. Täytyy vaan tottutella niihin. Mutta nyt minä rupean jatkamaan uniani, kiitos että luitte.
