torstai 23. toukokuuta 2019

#86 Kuvia ja kuulumisia

Noniin, nyt kun blogin kirjoitus motivaatio iski, ajattelin kirjoitella vähän kuulumisia. Olen kuvaillut nyt kahtena viikkona ihan järkyttävästi, huomaa että alkaa kehittyä siinäkin hommassa. Uusi kamera olisi kyllä kiva, tuo on jo niin monta vuotta vanha, että rupee kuvan laatu heikkenemään. Tähän hätään ei kyllä ole varaa uutta järkkäriä hankkia, mutta kova säästö on menossa. Ehkä vielä joku päivä.
Koirien kanssa ollaan käyty nyt helteillä uimassa ja Villestä on kuoriutunut aika hurjakin vesi peto, tai ainakin hurjempi kun Milasta. Sen lisäksi ollaan reenailtu arki tottista molempien kanssa. Näytelyihin ei olla menossa lähi aikoina, koska Mila pudotti kaikki karvat pois. Ville taas lähtee syksyllä leikattavaksi ja ei siksi tule enään näyttelyissä käymään. Päätös siitä että Ville kastroidaan oli todella helppo, tuolla viriilillä nuorella uroksella ei ole muuta kun hajut mielessä. Myös Milan leikkaamattomuus on yks syy, sekä se että villellä on väri virhe eli se ei näyttelyissä olisi kuitenkaan pärjännyt. Ja miksi syksyllä, niin sen takia että kesällä haavojen tuletumis riksi on suurempi, hautovan ja kuuman ilman takia. 


Kanien kanssa ollaan reenailtu ypäjää varten ja Cama on kyllä todella super. Olen positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin se hyppää. Tällä hetkllä se hyppää paremmin kun Nasu. Nasun kanssa ollaan tehty pidempää lämmittelyä ennen varsinaista suoritusta. Tämä on autanut todella paljon, Nasu selkeästi on vaan hitaampi lämpeämään ja se vaatii enemmän verkkaamista.

Itseäni jännittä tulevat kisat, koska ilmotin Caman ja Nasun helppoon suoraan Ypäjälle. Tämä on ensimmäinen virallinen helppo luokka molemmille. Kotona ollaan hypätty molempien kanssa yli 40cm, mutta kisa tilanne on aina eri kun oma tuttu koti piha. Käytiin viime viikon Lauantaina hyppäämässä ihan vieraalla kentällä. Cama hyppäsi ihan helpon tuntuisesti eikä sitä näyttänyt ressaavan ympäristön vaihto. Nasu ja Azura olivat komppari aitauksessa syömässä tuoreita koko reenin ajan. Saivat vain tottua uuteen paikkaan.

Otin tänään kuvia kaikista kaneista ja ajattelin päivittää ne kanien sivuille. 
Uuden bannerin teinkin tuossa eilen valmiiksi. Mitä tykkäätte? Olen sunnitellut sellaista että rupeaisin tekemään noita bannereita muillekkin, ihan myyntiin. Vielä ei tosin editointi taidot ole sitä tasoa että kaikenlaiset bannerit onnistuisivat. Mutta harjoitus tekee mestarin. Ystävieni blogeihin olen niitä tehnyt ja he ovat arvostaneet sitä että olen käynnyt ensiksi kuvaamassa eläimet ja sitten tehnyt blogin aiheeseen sopivan bannerin.

Tässä muutama banneri mitä olen tehnyt, ei tosin kaikki.