tiistai 20. lokakuuta 2020

#110 Kuulumisia

Näin kuumeen kourista aattelin ruveta raapustaa tänne hieman kuulumisia ja julkaista samalla Caran muutamat "talvi" kuvat. Luntahan tänne ei ole satanut kuin sen verran, että maa on valkoinen nurmikoiden kohdilta. Kanien kanssa hypittiin vkl ja olen todella ylpeä meidän nuorista junnu pojista. Zeron kanssa hypittiin kv kokoisia esteitä ja jätkä veti ne hyvällä innolla ja korkeilla loikilla. Cama on myös päässyt nyt pienen tauon jälkeen hyppimään ja herran innostus esteitä kohtaan on taas noussut. Myös pieni Touko poika hyppi muutamia kv kokosia esteitä innokkaasti ja hienosti. Instagramissa löytyy videot näistä.

Nyt kun kasvatus on tilojen ahtauden ja ajan puutteen takia tauolla, olen miettinyt miten tulisin linjaa jatkamaan myöhemmin. Toki jos jossain vaiheessa muutamme rivitalosta pois, isompaan asuntoon pystyn astuttamaan niitä naaraita, jotka ovat jo ensisynnyttäneet. Kuitenkin jos näin ei tapahdu 2v sisällä, on tarkoitus hankkia jalostukseen ulkopuolinen naaras ja käyttää niille tänhetkisiä uroksia. Kun urokset kuitenkin voivat astua naaraita myös vanhemmalla iällä.

Cara 4kk 27pv

Nyt kuitenkin keskitytään vain kanien kanssa oleiluun ja näiden junnujen reenailuun kotona. Koronan takia tulevista estekisoista ei vielä ole tietoa, mutta toivotaan että kisa kausi ei loppuisi tähän. Vikin kanssa ollaan valjailtu pihalla ja totuteltu uusiin ääniin, sekä hieman tutkittu minkälaisia nämä esteet ovat. 

Kaneja ilmoitin myös Keski-Suomen voittaja 2020 näyttelyyn. Mukaan sinne lähtee ainakin Cara, Touko, Zero, Aava ja Brida, mutta ehkä myös Cama. Rokottamattomia kaneja en uskalla sinne viedä, joten siksi pikku muksut jäävät kotiin silloin. 

Inka jäi asuman Indin kanssa ja Viki muutti kanilaan yksiöönsä asumaan. Muksut ovat kasvaneet hyvin ja toivon että Vikistä saadaan myös este kani. Suunnitteilla on myöhemmin ehkä myydä/sijoittaa Viki kisa kotiin, kunhan sen kanssa päästäisiin kisaamaan ja se saisi rutiinia siihen. En kuitenkaan ole vielä 100% varma haluanko siitä luopua, mutta sen näkee sitten kunhan poika kasvaa ja kehittyy.


Viki 2kk 20pv

Koulu alkaa pikkuhiljaa olemaan päätöksessä, enään ensiviikolla näytöt ja parin tehtävän palautukset. Sitten työharjoittelu loppuun ja pitäisi minusta tulla yhdistelmäajoneuvokuljettaja. Mahdollinen työpaikka on ehkä tiedossa, mutta siitä ei vielä voi sanoa mitään. Kuitenkin suunnitelmia on varalle, jos en pääse haluamaani työpaikkaan töihin. 

Jännitystä tähän loppuvuoteen tuo myös kennel nimen anominen, jännityksellä odotan milloin nimi astuu voimaan. Tulevalle kennel nimelle on tulossa omat sivut ja tämä jäisi vain kanien blogiksi. Kuitenkaan en tule vaihtamaan blogin osoitetta, koska siitä tulisi liian iso operaatio muuttaa joka ikiseen paikkaan uusi osoite. 

Myös loppuvuodesta/alkuvuodesta on tulossa jännittäviä asioita, joista en malttaisi yhtään olla puhumatta. Pakko kuitenkin hillitä itsensä, että ei paljasta mitään ennen aikoja. :D

Tähän loppuun vielä Carasta yksi kuva, tästä neidistä on tullut aivan täydellinen lemmikki kani. Nään siinä vain Gimli papan silmät ja rauhallisen luonteen <3