torstai 31. tammikuuta 2019

#80 Arvonnan voittajat

Instagramissa on nyt arvottu kaksi voittajaa. Heille on lähetetty instan kautta yksityis viestit. Onnea heille, sekä kiitos kaikille osallistujille.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

#79 Poikaset 4vk

Tänään poikaset täyttivät jo 4-viikkoa. Lapsukaiset ovat kasvaneet taas todella huimasti ja alkaneet jo tottua isojen pupujen elämään. Olen ihastunut niihin kaikkiin, mutta eipä niitä ole järkeä kaikki pitää.







































torstai 17. tammikuuta 2019

#78 ARVONTA!

Instagramin puolella huikea arvonta. Mahdollisuus voitaa 10€ lahjakortin Mustiin ja Mirriin. Ostat sitten koiralle uudet valjaat tai kanille herkkuja niin kannattaa osallistua. Osallistumis aikaa on 31.1.2019 klo12 asti. Voittajat julkistetaan blogissa ja instagramin puolella 31.1.2019 klo18


maanantai 7. tammikuuta 2019

#75 Poikaset 12vrk

Taas vaihteeksi tätä poikas saastetta, mutta onhan nuo nyt ihan yyper söpöjä. Varsinkin kun nyt on silmät vihdoin auenneet. Silmien aukeamisesta tulikin mielenkiintonen asia, nimittäin yllätykseksemme sieltä tuli 2 kpl valkoisia punasilmiä (albiino). Näitä ei kukaan osannut odottaa suvun perusteella. Onneksi tämä ei ole ongelma. Tiedetäänpähän nyt lisää mitä tässä suvussa on väreinä.
Mutta nyt sitä odotettua poikas saastetta.

granne

granne

granne

granne

granne

granne

valkonen ps 1

valkonen ps 1

valkonen ps 1

valkonen ps 1

valkonen ps 2

valkonen ps 2

valkonen ps 2

valkonen ps 2

km japsi

km japsi

km japsi

km japsi

km japsi

km japsi

mv japsi

mv japsi

mv japsi

mv japsi

mv japsi

lk

lk

lk

lk