tiistai 30. kesäkuuta 2020

#106 Vuoden viimeset poikaset aluilleen


Indi X Winkelshoek´s Absolute Zero

Astutettu 29.6./
Odotettavissa syntyväksi 29.7. -> 

Poikueesta odotetaan vanhempien tapaan reippaita, sosiaallisia, sekä esteistä kiinnostuneita. Poikueesta odotan myös hieman jänismäistä kroppaa Mm/MM harjaksella. 

Poikueen isänä toimii oma kasvatti urokseni, jonka kanssa ollaan aloitettu aktiivinen kisaaminen tänä kesänä. Zerossa on 50% kääpiöjänistä, 20% leijonaharjasta, sekä 30% risteytystä. Zero on luonteeltaan avoin, reipas/rohkea, mutta löytyy myös pientä jänismäistä säpäkkyyttä. Esteillä eteenpäin pyrkivä jänismäinen hyppytyyli. Rakastaa paijailua, mutta sylittelystä ei niinkään välitä. Rohkeus näkyy kisakentillä rauhallisuutena ja määrätietoisena liikkumisena.

Poikueen emona toimii puhdas leijonanharjas naaras Indi, jonka ostin jalostus käyttöön viime talvena. Indi on luonteeltaan rauhallinen ja hieman varautuneempi. On kuitenkin tutussa ympäristössä todella levollinen ja oma itsensä. Indi pitää kovasti ihmisten käsittelystä ja nauttii paljon rapsutuksista. Indin kanssa ollaan hypitty kotona pieniä esteitä, mutta kisoissa ei olla käyty.


Suku:

i.Winkelshoek´s Absolute Zero, luonnonsoopeli, risteytys
ii. Passiongree´s Derium, luonnonharmaa, Kääpiöjänis
iii. Passiongree´s Choul Inquisitor, ruskeasoopeli white, Kääpiöjänis.
iie. Passiongree´s Some Like It Cold, luonnonharmaa, Kääpiöjänis
ie. Nasu, venäläinen, Risteytys
iei. Rumpali, kmjap. Risteytys
iee. Minni, venäläinen, Risteytys

e.Indi, musta x-kirjava, Leijonanharjas
ei. Martti, musta x-kirjava, Leijonanharjas
eii. Nurinkurin Rakkauskoodi, valkoinen ss, Leijonanharjas
eie. Jolly Pop, mv jap, Leijonanharjas
ee. Pyhä Sylvi, mustaotter x-kirjava, Leijonanharjas
eei. Tunturituulen Orlian, kmjap. Leijonanharjas
eee. Fantacia, luonnonharmaa x-kirjava, Leijonanharjas