sunnuntai 9. syyskuuta 2018

#68 Metsä retkiä ja eläinlääkäri käyntejä

Mietin pitkää että mistä sitä alottaisi. Noh taidan aloittaa tuosta vähänä ikävämmästä jutusta eli Villen eläinlääkäri käynnistä. Viimeviikolla Ville aloitti ontumaan oikeata etujalkaansa, varasin sille perjantaille ajan, jonka peruin torstaina. Ville siis lopetti sinä päivänä jalan linkutuksen ja oli normaali. Launatai aamuna 1.9. laitoin normaalista pannat kaulaan ja siinä Ville sitten kiljahti. Tunnustelin sen kaulan aluetta ja se aristeli leukaniveliä. Soitin ell. ja päästiin heti lääkäriin. Lääkäri tutki Villen ja sanoi että ei ole varma mikä kivun aiheuttaa. Silloin ei ollut mahdollista kuvata Villen leukaa, joten se nukutettiin kevyeeseen uneen ja tunnusteltiin sen leuka, sekä otettiin verikokeet. Selvisi että tulehdusarvot todella korkeella sekä sillä oli kuumetta. Saimme matkaamme antibioottia ja metacamia.
Varasimme maanantaille kontrolli ajan, jossa oli tarkoitus kuvata Villen leuka. Maanantaina ell otti verikokeet, sekä tunnusteli leuan. Ville ei enään aristanut leukaa joten epäilemämme borrelioosi olisi mahdollinen diagnoosi. Ell. totesi että 30vrk jälkeen punkin puremasta näkyy vasta verikoikeissa onko se borrelioosia. Villeltä löytyi siis punkki 14.8. Ell. lähetti kuitenkin vielä maanantain verikokeet ulkoiseen labraan, jotta mahdollinenn borrelioosi voidaan todeta. (jos siis tartunta tullut aikaisemmasta punkista) Ell. soitti torstaina ja sanoi että tulehdus arvot on edelleen korkeat maanantain verikokeessa, mutta laskujohdanteiset. Borrelioosia ei vielä näkynyt, joten varasimme 17.9. ajan jossa otetaan seuraavat verikokeet yms.
Ville on voinnut nyt hyvin maanataista asti, metacamia se on saanut viimeksi tiistaina. Ab kuuri sillä menee tostaiseksi tuonne 17.9. asti, jolloin saamme uusia ohjeita.



Syytin itseäni pitkään tästä Villen tilanteesta. Olisinko voinnut tehdä toisin? Entäs jos olisin hankkinut ne punkkilääkkeet? Entäs jos ei oltaisi muutettu tänne? Kaiken laisia kysymyksiä heräsi silloin lauanaina kun itku kurkussa kuuntelin eläinlääkäriä. Nyt kun olen tunnekuohustani selvinnyt ja miettnyt asiaa. Me ei olla asuttu sellaisissa paikoissa, joissa olisi ollut näin paljon punkkeja. Joten eihän sitä tule ajatelleeksi, että siihen tarvitsisi joitakin lääkkeitä hankkia.  Noh tämä on nyt vain jossittelua, nyt tästä oppineena meille tulee punkki karkoitteet koirille. On nimittäin hitusen mukavampaa maksaa jokunen kymppi kesän punkki suojasta, kun että maksat itsesi kipeäksi ell. päivystyksessä.



Liikuntaa Ville sai harrastaa normaalisti, joten käytiin eilen vanhalla soramontulla kuvailemassa koiria. Postauksen kaikki kuvat siis sieltä reissulta Ville oli reipas, utelias ja leikkisä pikku pojan alku. Oli kivaa päästää pitkästä aikaa koirat kunnolla liikkumaan. Milan kanssa ollaan agilityssä käyty kerta viikkoon ja lenkkeilty luontopoluilla yms. Ville on joutunut olemaan aika paljon levossa ja sen huomaa sen lihaksista. Mutta onneksi nyt sitä voi tällein viedä vapaasti liikkumaan.




Vähän harjoiteltiin myös seisomista, mutta se nyt ei ole niin pää asia villen kanssa. Villellä siis mahdollinen värivirhe. Toivon tietenkin, että se iän myötä jäisi karvanalle piiloon. Mutta sen näkee vasta sitten. Nyt keskitytään pentu arkeen uusien asioiden oppimiseen, sekä paranemiseen.





Blogin ulkoasu tulee tässä lähiviikkojen aikana muuttumaan. Banneri vaihtuu nyt kun eläin katras on vähän muuttunut, blogin sisältö ei tule muuttumaan. Postauksia tulee olemaan varmaankin vähemmän, koska aloitan uuden koulutuksen. Opiskeluni kestää 2v, jonka jälkeen valmistun raskaskoneosaajaksi, maatalousalan perustunkinnosta, maatalousteknologian osaamisalalta, maaseutuyrittäjäksi. Tuo sana hirvö on siis lyhyeesti raskaskoneasentaja. Eli tulen tekemään metsäkoneisiin tarktoreihin yms. huoltoja/korjaushommia. Jotkut voivat ehkä nyt ihmetellä, että häh eläintenhoitaja tuollaiselle alalle. Olen suunnitellut tätä pitkään ja olen aina tykännyt tehdä käsilläni hommia. Mieheni on myös opiskelemassa samaista alaa minun luokallani. Huomenna alkaa ensimmäinen päivä ja hitusen jo jännittää. Mutta näillä mennään ja kiitos että luit.
Hyvää Syksyn jatkoa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti