tiistai 11. joulukuuta 2018

#71 Joulupostaus

-Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista

Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!
Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!-
-Katri Helena

Joulu on mulle vuoden parasta aikaa, ei sen takia että vietän synttäreitä 21.12. vaan siksi että sillon ihmiset rauhoittuvat jouluaskareiden jälkeen viettämään yhteistä aikaa. Oma jouluaatto menee samalla kaavalla kuin, joka ikinen joulu. Lähdemme mieheni kanssa vahemmilleni aamu puurolle, jonka jälkeen menemme mummolaani. Sielä kahvittelemme ja jaamme lahjat. Illalla syödään joulu ruoka ja sitten lähdemmekin kotiin avaamaan lahjoja. Tänä vuonna suurin lahja taitaa kylläkin olla nuo Fridan mahdolliset poikaset. Neiti on sisustanut kamalasti (välillä ihan hermoja raastavasti XD) ja muutenkin on ruvennyt syömään enemmän, tästä voikin jo hieman arvailla olisiko sieltä tulossa jotakin. Mutta sen saamme tietää aikaisintaan ensiviikonloppuna.



Milan kanssa olemme aloittaneet uudelleen kontaktien harjoittelun. Tämä siksi että törmäsimme ongelmaan reeneissä. Milalle on siis opetettu käsky millä sen pitää pysähtyä kontaktille, mutta se ei ole sisäisänyt mitä se meinaa. Eli jos en sano sille mitään se juoksee siitä tai hyppää kontaktin yli. Noh nyt sitten Tammikuussa pitäisi mennä kontakti kurssille. Myös hieroja tullaan varaamaan Tammikuun alkuun.
Villen kanssa ollaan otettu paikallaan oloa istuen, sekä toko hypyn alkeita. Olen hieman jälessä suunnitelmiani, mutta se ei haittaa hitaasti hyvä tulee. Villelle pitäisi opettaa kapulan pitoa. Tämä on vielä vaiheessa. Yritämme ensiksi panostaa paikalla oloon ja perusasentoon ennen kun rupean sille opettamaan kapulaa, mutta tätä kyllä on tarkoitus harjoitella heti joulun jälkeen. 


Harmittaa kun en voinnut ottaa Fridasta ja nasusta joulukuvia. Mutta jospa sitten niistä mahdollisista poikasista saisi joulu kuvia. 
Tänä vuonna oli tarkoitus tehä joulu kalenteri mutta en sitä saannut aikaiseksi. Ensivuonna varmasti tätä kuitenkin yritän. Mahdollisesti tammikuussa on tulossa pieni arvonta, mutta siitä lisää lähemmin. 

Hyvää joulu odotusta kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti